Timo Rautiainen & Ville Ojanen

Timo Rautiainen: laulu, kitara, mandoliini, mandola, buzuki
Ville Ojanen: viulu, mandoliini, buzuki, Ähtävän harppu, taustalaulu

Timo Rautiaisen ja Ville Ojasen akustinen ohjelmisto pitää sisällään Timon uran tärkeimpien kappaleiden lisäksi heidän molempien ja niin monen muunkin suomalaisen suosikkikappaleita vuosikymmenten varrelta. Se on läpileikkaus suomalaisen kevyen musiikin historiaa reipashenkisellä asenteella esitettynä, vakavan tunteellisia miehisiä hetkiäkään unohtamatta. Esityksen aikana liikutaan luontevasti Otto Hotakaisen polkasta Irwin Goodmanin protestilauluun, eli kansanmusiikista kansan musiikkiin. Timon ja Villen ohjelmisto soveltuu aina olutbaareista pienten konserttisalien kautta festivaalilavoille, ja se muokataan aina paikkaan ja ajankohtaan sopivaksi.

Timo Rautiainen muistetaan parhaiten suomenkielisen metallimusiikin myyntilistojen ja kansansuosion kärkeen 2000 -luvun alussa nostaneen Trio Niskalaukauksen johtohahmona. Vuonna 2006 virallisesti lopettaneen yhtyeen jälkeen Rautiainen on julkaissut kolme soololevyä (”Sarvivuori” 2006, ”Loppuun ajettu” 2007 ja ”En oo keittäny enkä myyny” 2010) ja kaksi levyä Neljäs Sektori –yhtyeen kanssa (”Kunnes elämä meidät erottaa” 2012 ja ”Toinen varoitus” 2014). Kansanmusiikkia hän opiskeli Kaustisella Ala-Könni kansanmusiikkilinjalla lukuvuoden 2012-2013. Musiikkiuran lisäksi hänet muistetaan YLE TV1:n kulttuurin ajankohtaisohjelmasta ”K-Rappu” sekä TV-sarjoista ”K-70” (MTV3) ja ”Ysiluokka” (TV2).

Ville Ojanen on toiminut muusikkona ja säveltäjänä modernin kansanmusiikin parissa jo pari vuosikymmentä soittaen mm. Troka ja Folkkarit -yhtyeissä. Vuodesta 2004 alkaen Ojanen on tehnyt myös soolouraa yhdistellen muita musiikin genrejä kansanmusiikkiin. Hän on julkaissut 4 soololevyä (”Rautavaara” 2005, ”Hero” 2009, ”Kekkonen” 2012 ja ”Kameleontti” 2016), joista debyyttialbumi Rautavaara oli 2005 vuonna Teosto-palkinto ehdokkaana. Ojasen sävellyksiä ja musisointia on kuultu yli sadalla levyllä ja hän on kiertänyt muusikkona esiintymismatkoilla yli 20 maassa.

Keikkamyynti:

Hannu Korhonen
hannu.korhonen(at)dexviihde.fi
puh. 0440 647908